|
Kalevan kisojen Kirkollisissa Kisailtamissa esiintyy muun muassa laulaja ja lauluntekijä Juha Tapio, joka veti kirkon täyteen kuulijoita viime vuoden kisoissa Espoossa.
|
Kalevan Kisojen oheisohjelmana jo perinteeksi muodostuneet Kirkolliset Kisailtamat järjestetään Kajaanin kirkossa lauantai-iltana 7. elokuuta lähes välittömästi illan loppukilpailujen päätyttyä.
- Tuomme Kirkollisissa Kisailtamissa kristillisen arvomaailman rennolla otteella yleisurheilun suomenmestaruuskisojen yhteyteen, Kisailtamat –idean isä ja juontaja, Sana-lehden erikoistoimittaja Olli Karhi sanoo.
Kirkollisia Kisailtamia on järjestetty Kalevan Kisojen yhteydessä satunnaisesti Hämeenlinnan kisoista 1988 lähtien. Viime vuosina tapahtuma on vakiinnuttanut asemansa osana vuoden tärkeintä kotimaista yleisurheilujuhlaa, Kalevan Kisoja.
- Urheiluväki on ottanut hienosti vastaan tämäntyylisen kristillisen tarjonnan, Karhi kiittelee. Kirkollisten Kisailtamien esiintyjälista on aina ollut lyhyt, mutta komea. Mukana ovat olleet muun muassa selostajalegenda Antero Mertaranta, juoksija Jussi Utriainen ja keihäänheiton kultasormi Leo Pusa. Tampereella Kalevan Kisoja toissavuonna tähdittivät maailmanmestari Tero Pitkämäki ja muusikko Joel Hallikainen.
Suomalaisen musiikkitaivaan kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva laulaja ja lauluntekijä Juha Tapio puolestaan veti viime vuonna Espoossa kirkon täyteen kuulijoita. Laulaja lataa akkujaan keikkatauolla kevään ajan, mutta on lupautunut olemaan mukana myös tämän vuoden Kalevan Kisoissa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Haastateltavana kisailtamissa on Yleisurheilun kuvalehden päätoimittaja Antti-Pekka Sonninen.
Kirkolliset Kisailtamat järjestää Kristillinen liikuntayhdistys (Krisli), Kajaanin seurakunta, Kalevan Kisojen järjestelyistä vastaavat urheiluseurat sekä Sana-lehti.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Edes kolehtia ei kerätä, illan juontaja lupaa.
www.kajaaninseurakunta.fi www.sana.fi
|